Pohjoista valoa

Kesäkuussa 2007 hyppäsin lapsuuskodista, Lapinlahden rautatieasemalta junan kyytiin. Olin matkalla pääsykokeisiin Napapiirin tuntumaan. En ollut ajatellut, missä kauakana pohjoisessa se Rovaniemi oikein on. Suomen kartalla se näytti silloin niin pohjoisessa. Kuumana kesäpäivänä yli kuusi tuntia matkasin raiteilla, enkä tiennyt minne olen menossa. Jos totta puhutaan niin heti pääsykokeiden jälkeen rautatiesiltaa ylittäessä tiesin muuttavani joku päivä Rovaniemelle. Jo samana syksynä.

Tuosta on kulunut kuusi vuotta. Ja meni kuusi vuotta että kävin pohjoisessa katsomassa oikeaa kaamosta. Sitä kun aurinko ei näyttäydy ollenkaan. Minulla on ollut haaveena, että saan olla kaikkina vuoden aikoina Lapissa, ennen kuin muutan täältä pois. Muutan pois. Semmoinen ajatus minulla on ollut tänne muuttaessa. En oo tienny mistä puhun. 

Pohjoinen elämäntapa ja luonto on tehnyt minuun vaikutuksen. Ennen kaikkea tämä viimeisin hiihtovaellus Pallaksen tunturissa. Kokea, kuinka hämärän hetken jälkeen kuu nousee tunturien takaa ja valaisee hiihtoladun. Kuusien varjoista ladulle heijastui suojatie. Vähän niinkuin, jollakin ois ollu sanottavaa. Älä lähde minnekkään etelään.

Pohjosella ja etelällä on eronsa. Etelässä elämä tuntuu hektiseltä. On siellä paljon hyviä asioita. Täällä pohjosessa on kunnon talvi, lunta ja pakkasta. En oo ajatellut että mä tykkäisin kovista pakkasista. Mut ehkä mä tykkäänki. Ja lumesta. Ja Lapin tunturit, varsinkin luonto Suomen käsivarressa on tehnyt minuun vaikutuksen. Täältäkin on matkaa oikeaan Lappiin, saati sitten etelästä.

Ehkä siksi just tämä gradun kirjottaminen takkuaa. Kun ei tiiä mitä sitten, kun se gradu on valmis. Jäädäkkö, vai lähteä? Etelään, itään vai pohjoiseen?